Jyväskylän kaupunginvaltuusto päätti maanantaina 28.5.2018 suurella enemmistöllä, että Hippos2020-hanke voi käynnistyä.

KD oli hankkeen etenemisen kannalla kuitenkin siten, että jalkapallostadionin sijasta olisi rakennettu edullisempi ja käyttöajaltaan laajempi harjoitushalli aiemman esityksen mukaisesti. Tällä ratkaisulla olisi säästetty kaupungin kustannuksia 0,5 miljoonalla eurolla vuodessa. Kristillisdemokraattien ryhmäpuheenvuoron käytti valtuutettu Petteri Muotka.

KD:n valtuutettu Mia Puolimatka nosti esiin kaikkien osallisuuden tärkeyden ja sen, että liikuntamahdollisuukset kaupungissa turvataan erityisesti kaikille lapsille ja nuorille.

Suunnitelman mukaan alueelle rakentuu monitoimiareena urheilu- ja viihdetapahtumille sekä kolmiratainen harjoitusjäähalli, sisäliikuntakeskus yli 20:lle lajiperheelle kamppailulajeista palloiluun ja yleisurheiluun, jalkapallostadion sekä voimistelutalo, aktivoiva liikuntapuisto kaiken ikäisille kuntoilijoille sekä jäädytettävät ja lämmitettävät ulkokentät. Lisäksi alueelle on suunniteltu tutkimus-, majoitus-, kauppa- ja toimistotiloja.

Nopeimmillaan Hippos2020 valmistuu vuonna 2022.