Vasemmistoliitto on jättänyt valtuustoaloitteen Israelin Palestiinaan kohdistamaa sortopolitiikkaa edistävien taloudellisten kytkösten selvittämiseksi ja purkamiseksi. 

KD ryhmä esitti aloitteen palauttamista uudelleen valmisteltavaksi, jotta siinä todettaisiin selkeästi, ettei kaupungin tehtävänä ole nostaa yksittäisiä valtioita boikotointitoimenpiteiden kohteeksi vaan noudattaa samoja vastuullisten hankintojen ja sijoitusten kriteereitä suhteessa kaikkiin maihin. Palautusesitys hävisi äänestyksessä äänin 46-17-4 tyhjää. KD:n valtuutetut Marika Visakorpi, Tapio Puolimatka, Petteri Muotka, Rami Sipilä sekä Perussuomalaisten valtuutetut Tapani Mäki, Kaisa Garedew ja Toimi Kankaanniemi jättivät asiasta eriävän mielipiteen. 

Marika Visakorven käyttämä puheenvuoro asiasta: 

Vastuullinen hankintapolitiikka on hyvä ja kannatettava asia ja sitä on myös aloitteeseen annetussa vastauksessa yleisellä tasolla kuvattu. Olisi vallan suotavaa, että ei vain elintarvikehankinnoissa, vaan kaikissa Jyväskylän kaupungin hankinnoissa edellytettäisiin lapsen oikeuksien sopimuksen ja ILO:n sopimusten noudattamista sekä yleensäkin ihmisoikeussopimusten noudattamista. Reilun kaupan tuotteiden järjestelmä on hyvä esimerkki vastuullisesta hankintapolitiikasta. 

Nyt käsillä oleva aloite ei kuitenkaan ole yleisen vastuullisuuden perään kyselevä aloite, vaan siinä on haluttu valita yksi valtio boikotointitoimenpiteiden kohteeksi varsin leimaavin ja kiistanalaisinkin sanakääntein. Vastaavanlainen aloite on tehty myös ainakin Helsingissä. Herää kysymys, mikä on motiivi nostaa yksi kansainvälinen konflikti huomion kohteeksi, vaikka maailmasta löytyy useita sangen kyseenalaisesti kansalaisiaan ja vähemmistöjään kohtelevia, surutta ihmisoikeuksia rikkovia maita, vaikkapa monien Aasian maiden joukosta? Ainakin osasta niistä tehdään myös hankintoja, jopa merkittävässä määrin. 

Jos ja kun tällaisia aloitteita tehdään, johtaa se väistämättä siihen, että tässäkin salissa on keskusteltava kansainvälisestä politiikasta. 

On totta, että Israelin ja palestiinalaisten välinen konflikti ja pattitilanne on jatkunut pitkään eikä asiassa ole merkittävästi edistytty. Siirtokuntakysymys on osa, mutta vain yksi osa tätä pattitilannetta, johon liittyy myös aivan olennaisesti kysymys siitä, ovatko palestiinalaiset ja naapurimaat laajemminkin valmiit mahdollisessa kahden valtion mallissa tunnustamaan Israelin valtion oikeuden olemassaoloon ja sopimaan rauhasta sen kanssa. Tätä halua ei ole kaikilta osapuolilta löytynyt. On myös syytä muistaa, että vaikka Israel vetäytyi jo monia vuosia sitten Gazasta, eivät neuvottelut edenneet. 

Israel on alueen ainut demokratia, jossa on laaja uskonnon- ja sananvapaus, jollaisia ei naapurimaissa juurikaan tunneta. Nämä koskevat myös Israelissa asuvia arabeja, joita on noin 21 prosenttia väestöstä. Heillä on myös puolueita parlamentissa. Rehellistä on kuitenkin todeta, että epäkohtia ja korjattavaakin on, esim. minkäänlaisia kollektiivisia rankaisutoimia ei voi pitää hyväksyttävinä. Silti luonnehdinta ”käytäntöjen ylläpitämisestä väkivaltaisen sorron avulla” on paitsi määrittelemätön myös vahvasti leimaava ja kärjistävä. Boikottitoimien on ajateltu kohdistuvan Israelin toimintaan, mutta todellisuudessa niiden suurimpia kärsijöitä voivat olla juuri palestiinalaiset. Vuonna 2016 500 palestiinalaista jäi työttömäksi SodaStream yhtiön siirrettyä toimintansa painostuksen seurauksena muualle.   

Aloitteessa viitataan DBS liikkeeseen. Se juontaa juurensa vuonna 2001 Durbanissa pidettyyn kansalaisjärjestöfoorumiin. Sen päätöslauselmassa asetettiin tavoitteeksi apartheid valtioksi nimetyn Israelin eristäminen täydellisesti ja totaalisesti siihen kohdistetuin sanktioin ja kauppasaarroin ja kaiken yhteydenpidon katkaiseminen diplomaattisella, taloudellisella, sosiaalisella, koulutuksellisella, sotilaallisella ja humanitaarisen avun tasolla kaikkien maiden ja Israelin välillä.  DBS-liikkeen takana on islamilaisten järjestöjen kattojärjestö Palestinian National and Islamic Forces, johon kuuluu mm. terroristijärjestöksi luokiteltu Hamas. DBS-kampanjan tavoitteena on pitkä lista vaatimuksia Israelille ehdoitta kun taas palestiinalaisosapuolelle ei esitetä edes vaatimusta terrorismista luopumiseksi.  Liike edustaa avointa ja suorastaan antisemitististä juutalaisvihamielisyyttä. 

Aloitteeseen annettu vastaus ei sinänsä sisällä kovinkaan paljon Israeliin liittyvää sisältöä. On hyvä, että siinä on tuotu esille vastuullisten hankintojen yleiset periaatteet, joita tulee noudattaa suhteessa kaikkiin maihin. Vastauksessa suhtaudutaan kuitenkin täysin kritiikittömästi aloitteeseen ja siinä esitettyihin hyvin yksipuolisiin väitteisiin. Emme voi hyväksyä sitä, että Jyväskylän kaupunki antaisi ymmärtää olevansa DBS -tyyppisten liikkeiden kanssa samalla asialla tai lähtisi ajatuksesta, että ilman muuta otamme kantaa yhteen kansainvälispoliittiseen kriisiin täysin yksipuolisesti vain toisen osapuolen näkemysten pohjalta. Aloitevastauksessa olisi vähintäänkin syytä tuoda esille, ettei kaupungin tehtävänä ole nostaa yksittäisiä maita boikottitoimien kohteeksi, vaan noudattaa samoja vastuullisten hankintojen ja sijoitusten kriteereitä suhteessa kaikkiin maihin ja osapuoliin. Näin ollen esitän aloitteen palauttamista uudelleen valmisteluun.

Marika Visakorpi
Kaupunginvaltuutettu (KD)

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut

Kannatan Marika Visakorven esittämää palautusesitystä

On aina hyvä puolustaa sorrettuja ja vainottuja ihmisiä. Tällaisten toimien pitää kuitenkin olla oikealla tavalla suhteutettuja. Ihmetystä herättää se, että boikottien kohteeksi halutaan toistuvasti valita pieni Israel, joka on perustettu kotimaaksi ja turvapaikaksi vuosisatojen vainon kohteena olleille juutalaisille. Tänä päivänä juutalaisten elämä on uudestaan käynyt turvattomaksi jo monissa paikoissa Eurooppaakin.

Ei kannata unohtaa, että Israelin valtio on perustettu juuri siksi, että sivistyneen Euroopan keskellä kuusi miljoonaa juutalaista miestä, naista ja lasta tapettiin kaasukammioissa sen jälkeen, kun heitä oli vuosien ajan syrjitty ja eristetty terveydelle vaarallisina syöpäläisinä ja nöyryytetty ja vainottu systemaattisesti. Meillä eurooppalaisilla tuskin on riittäviä moraalisia perusteita ahdistaa juutalaisia siinä ainoassa kotimaassa, joka heillä tällä hetkellä on.

Varmaan Israelin toiminnasta voidaan löytää epäkohtia ja epäoikeudenmukaisuuksia, mutta paljon vakavampia ja systemaattisempia ihmisoikeusrikkomuksia löytyy demokraattista Israelia ympäröivistä itsevaltaisesti hallituista valtioista. Sitä paitsi, jos etsimme maailmasta valtiota, joka on toteuttamassa vakavia ja systemaattisia kansalaisoikeuksien loukkauksia, niin kommunistinen Kiina näyttäisi osuvimmalta vaihtoehdolta.

Uiguurien kansanmurhasta on vakuuttavia todisteita. Satojatuhansia Falung Gong -liikkeen kannattajia on vangittu ilman oikeudenkäyntiä ja vankeudessa olevia alistettu pakkotyölle, psykiatrisille pahoinpitelyille, ankaralle kidutukselle, aivopesulle ja jopa sisäelinryöstöille. Kristittyjä on verisesti vainottu vuosikymmenien ajan. Tavallisia kansalaisia orjuutetaan pisteytykseen perustuvalla sosiaalisen luokituksen ja systemaattisen valvonnan järjestelmällä samalla kun ylellisyydessä elävälle kommunistiselle eliitille on keskitetty kaikki taloudellinen ja poliittinen valta. Eikö siis boikotin kohteeksi tulisi ennemminkin valita kommunistinen Kiina, jonka ihmisoikeusrikkomukset ovat räikeät ja veriset?

Johtuuko Israelin valitseminen boikotin kohteeksi siitä, että pienen maan kimppuun on helppo käydä.

Tapio Puolimatka
Kaupunginvaltuutettu (KD)