Monien vesistöjen ympäröimä kaupunginosa, jonka kaupungin puolella on Jyväsjärvi, josta Äijälän salmi yhdistää kauniin Päijänteen. Näiden sisälle jää Nenäiniemi, Tikka, Ristikivi ja Sippulanniemi vuorineen. On kaunis Ainolanranta, Kekkola ja Pohjanlampi sekä paljon muita alueita. Olemmepa saaneet pitää vuosittaiset asuntomessutkin alueellamme. Kuokkalaa yhdistää kaupungin keskustaan myös kaunis Kuokkalan silta.  Vaihtelevamaastoiset luontopolut sekä uimarannat lisäävät viihtyisyyttä. Luonnon ja vesistön läheisyys vahvistaa henkistä pääomaa. Asuinalueeltamme löytyy vielä ainakin ripaus yhteisöllisyyttä. Naapuruston asukkaiden kanssa tulee jutusteltua koirien kanssa ulkoillessa. 

Tästä kauniista kaupunginosastamme me Kristillisdemokraattien kuntavaaliehdokkaat haluamme pitää hyvää huolta. Täällä olevia palveluita ei saisi enää supistaa eikä terveyskeskuksen siirryttyä Novaan. Tällä pyrittiin reagoimaan vanhojen
tilojen haittoihin, joista eräinä mainittakoon sisäilmaongelmat. Onkin tärkeää miettiä toimivia linja-autoyhteys Keljon markettien kautta sairaala Novaan ja takaisin eli Kuokkala-Kukkula-akselilla. Uusin MAL-sopimus 29.4.2021
(maankäyttö, asuminen liikenne -sopimus) lupaa kuitenkin useita miljoonia
mm. Jyväskylän alueen joukkoliikenteen kehittämiseksi. Kuokkalalaisten tarve
tulee huomioida vakavasti tässä kohtaa ja sitä tulee puolustaa aktiivisesti.

Kuokkalaan saatiin Kalon asemakaava hyväksyttyä keväällä 2021.  Kuokkalan
keskustaan rakennetaan 5 kpl 5 kerroksisia puukerrostaloja sekä, resurssiviisaasti
ja ekologista elämäntapaa ajatellen, asukkaiden käyttöön mahdollisesti hankittava
yhteinen sähköauto. Kun Kuokkala kasvaa, niin Pohjanlammen päiväkodin ja virkistysalueen asemakaava hyväksyttiin keväällä 2021. Paikalle rakennetaan hirsipuusta upea päiväkoti 220:lle lapselle. Näin ehkäistään samalla sisäilmaongelmia ja laajennetaan puurakentamisen kehystä Kuokkalan keskustan tuntumassa. Virkistysalueen osalta kehitetään kevyen liikenteen väyläyhteyksiä sekä huomioidaan
valtuuston ponsi frisbeegolfradan säilyttämiseksi virkistysalueen tuntumassa.

Uusimman palveluverkkoselvityksen 2021 osalta tilojen käyttöä tullaan
tehostamaan ratkaisevasti (varhaiskasvatus ja perusopetus). Kuokkalassa
näyttää selvitysten mukaan onneksi siltä, ettei alueellamme synny tulevina
vuosinakaan 2021-2030 isompia investointitarpeita. Ei myöskään
tilaongelmia esimerkiksi esiopetusta ja perusopetusta yhdistettäessa, siinä
missä toisissa kaupunginosissa kohdataan jo isompia haasteita.
Koska lasten syntyvyys on laskussa jo tilastoidenkin mukaan seuraavat 10 vuotta, niin Kuokkalan koulun muutostyöt joudutaan aloittamaan 2022. 

Kuokkalassa toimi mainio ViaDia, joka oli asukkaiden miellyttävä olohuone. Siellä tarjottiin kahvia ja lämminateria sekä joskus annettiin mukaan ruokapussikin. Kuokkala kaipaa samankaltaista toimintaa ja onkin hyvää haastaa Jyväskylän kaupunki ja seurakunnat tai muut yhteisöt samankaltaiseen toimintaan. Monelle iäkkäämmälle edullinen valmis ruoka ja ennen kaikkea seura oli kaivattu piriste elämään unohtamatta vauvaperheitä. 

Meidän tulee varmistaa, että Jyväskylässä ja Kuokkalassa on jatkossakin tarjolla ennakoivia ja varhaisia lapsiperhepalveluita. Myös kirkolla on suuri rooli varhaisissa palveluissa. Ilmaiset päiväkerhot sekä erilaiset kahvilat ja ryhmät toimivat kohtaamispaikkoina sekä voivat tarjota vanhemmalle jatkossakin pienen hetken hengähtää. Kirkollisveron maksajien vähentyessä myös näihin palveluihin palkattujen koulutettujen työntekijöiden osuus pienenee. Näiden varhaisien palveluiden vähentäminen kuormittaa viime kädessä lastensuojelua ja sijaishuoltoa, minkä kustannukset taas ovat moninkertaiset varhaiseen tukeen verrattuna. Myös koko perheelle tarkoitettua perhekuntoutusta tulee aikaistaa, jotta perheiden ongelmat eivät kasvaisi ja moninaistuisi. Jyväskylässä on myös kehitetty perheiden pariin jalkautuvia palveluita, näistä hyvänä esimerkkinä on perhekompassi, joka on jalkautunut myös lähiöihin. Tämänkaltaisia matalan kynnyksen ja yhden luukun palveluita tulee jatkossakin kehittää yhä useamman perheen auttamiseksi.

Kuokkalan Kristillisdemokraattien kunnallisvaaliehdokkaat:

Sirpa Malin Ristikivi
Pekka Tuominen Ristikivi
Mia Puolimatka Tikka
Tapio Puolimatka Tikka
Kirsi-Mari Hietala Kuokkala
Harri Latvala
Joona Kaivos Kuokkala

 

Teksti julkaistu aiemmin
toukokuussa 2021 Kuokkanen lehti