Päihteidenkäytön haittoja kokevien perheiden tukeminen on ollut maassamme huomattavan vähäistä ongelman laajuuteen nähden.

Päihderiippuvuudessa kuten myös muissa riippuvuuksissa on usein kyse ylisukupolvisesta jatkumosta, joka voidaan katkaista parhaiten, jos vaikutetaan koko perhesysteemiin.

Lapsen päihteidenkäyttö paljastuu ja ongelman suuruus selviää vanhemmalle yleensä vasta, kun käyttö on jatkunut pidemmän aikaa. Vanhemmat voivat jäädä yksin ilman tukea erityisesti silloin, kun lapsi ei ole hoidon piirissä.

Lapsen päihteidenkäytön tuottama hätä aiheuttaa kuitenkin vanhemmille ahdistuneisuutta, masennusta ja elämänhalun kadottamista ja työssä jaksaminenkin saattaa vaarantua.

LAPSEN päihteidenkäyttöä voi olla vaikea ottaa puheeksi terveydenhuollossakin.

Lapsen päihteidenkäyttö imaisee vanhemman mukaansa vieden suuren osan heidän voimavaroistaan. Elämä saattaa pyöriä päihteiden käyttäjän ja hänen riippuvuutensa ympärillä, jolloin läheiselle voi kehittyä epäterve suhde päihderiippuvaista kohtaan.

Vanhempi käy usein samankaltaisen toipumisprosessin kuin päihteitä käyttäväkin. Huumeenkäytöstä riippuvaisen lapsen vanhempi joutuu kysymään itseltään, miten paljon voin auttaa uupumatta itse ja vajoamatta itse samaan liejuun ja tuskaan.

Vanhempi joutuu kysymään myös, miten hän voi olla lapsensa tukena toimimatta hänen päihteidenkäyttönsä mahdollistajana.

VERTAISTUKIRYHMIÄ vanhemmille on ollut tarjolla vähän. Jyväskylän seurakunta järjestää vanhemmille vanhempien vertaistukiryhmiä (nimeltään Vanhemmuudenkaari) sekä Sepän Kipinässä on viikoittain perheklubi-ryhmiä, joihin vanhemmat ovat tervetulleita. Korona-rajoitukset huomioiden.

Vanhempi auttaa lastaan parhaiten auttamalla itseään. Jos vanhempi uupuu liikaa hänen on vaikea pitää huolta lapsesta tai perheen muista jäsenistä.

Omasta jaksamisesta huolehtiminen ei ole itsekyyttä, vaan välttämättömyys. Tähän päästäkseen moni vanhempi tarvitsee ammattilaisen ja vertaisten tukea.

Kirjoittaja on kasvatustieteen tohtori ja kuntavaaliehdokas (kd.) Jyväskylässä.

(Kirjoitus on julkaistu ensin ksml)