Jyväskylän kaupunki on kaupunginjohtajan päätöksellä päättänyt jälleen järjestää liputuksen Pride –tapahtuman aikana aiemmasta kritiikistä huolimatta. Tällä kertaa salkoon olisi tarkoitus vetää sateenkaarilippujen lisäksi myös translippu. Esitys liputtamisesta on tullut paikalliselta järjestöltä. Päätöstä perustellaan kaupunkistrategiaan viitaten sillä, että kaupunki pyrkii kaikilla toimillaan edistämään ihmisten välistä tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. 

Yhdenvertaisuuslain mukaan viranomaisten tulee ryhtyä tarvittaviin toimiin yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Ihmisiä tulee kohdella yhdenvertaisesti riippumatta iästä, alkuperästä, kansalaisuudesta, kielestä, uskonnosta, vakaumuksesta, mielipiteestä, poliittisesta toiminnasta, ammattiyhdistystoiminnasta, perhesuhteista, terveydentilasta, vammaisuudesta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai muusta henkilöön liittyvästä syystä. 

Nyt tehty päätös ei näkemyksemme mukaan kuitenkaan osoita yhdenvertaista kohtelua vaan pikemminkin päinvastoin. Kaupunki on nyt jo toistuvasti nostamassa yhden tapahtuman ja sen edustamat ihmisryhmät täysin erilaisen kohtelun kohteeksi kuin mitkään muut ihmiset, joita edellä on lueteltu. Samaa yhdenvertaisuuden kaventunutta tulkintaa on havaittavissa valtakunnallisesti. Monillakaan laissa mainituilla vähemmistöillä ei välttämättä ole mitään lippuja eivätkä kaikki ole edes erityisemmin järjestäytyneitä. Silti on lukuisia vähemmistöjä, joiden asemassa on paljonkin parantamisen varaa. Ei voi olla niin, että kaupunki toimii aktiivisen järjestön tai ihmisryhmän esityksen mukaan ja osoittaa sille toistuvasti tukensa toisin kuin muille, vaan viranomaisen toiminnan on oltava korostuneen tasapuolista.     

Toiseksi lippujen nostaminen kaupungintalon salkoon antaa vaikutelman, että kaupunki on mukana tapahtumassa ja hyväksyy sen tavoitteet. Kuntalaiselle jää epäselväksi, onko kaupunki kannattamassa esim.  sukupuolen muuttamista ilmoitukseen perustuvaksi ja myös alle 18-vuotiaiden osalta tai jopa lääketieteellisiä hoitoja alaikäisille? Kaupungin ei tulisi ottaa kantaa tämäntyyppisiin kiistanalaisiin asioihin.

Kaupungin tehtävä on edistää kaikkien ihmisten yhdenvertaisuutta kohtelemalla asukkaita keskenään yhdenvertaisesti, tasapuolisesti ja jokaisen ihmisarvoa kunnioittaen. Me Kristillisdemokraattien ja Perussuomalaisten valtuustoryhmät sekä muut allekirjoittaneet valtuutetut katsomme, ettei liputuspäätös kuitenkaan kohtele asukkaita yhdenvertaisesti. Lähtökohtaisesti kaupungintalon lipputangot tulisi varata kaupungin omien sekä valtion lippujen käyttöön sekä mahdollisesti sellaisiin isoihin tapahtumiin, joissa kaupunki on järjestäjänä itse mukana ja joista ei synny epätasa-arvoisen kohtelun vaikutelmaa.  

Kaupunginvaltuutetut
Marika Visakorpi ja muut KD:n valtuutetut
Joni Parkkonen ja muut PS:n valtuutetut
Heidi Rentola (kesk.)
Kati-Erika Timperi (kok.)
Jyväskylä

teksti julkaistu aiemmin
14.8.2021 Keskisuomalaisessa