Julkaistu Keskisuomalaisessa 16.02.2019

Kristillisdemokraatit keräsivät viime kesänä ympäri Suomea aktiivisesti nimiä kansalaisaloitteeseen vanhusasiainvaltuutetun saamiseksi Suomeen. Olimme huolissamme vanhustenhoidon tilasta. Keski-Suomessakin KD:n väki kiersi paikkakuntien torit ja kesätapahtumat nimiä keräten. Aloite sai taakseen 42?000 allekirjoittajaa mutta jäi hiukan vajaaksi vaaditusta 50?000 nimestä, jotta aloite olisi mennyt eduskunnan käsittelyyn.

Viime syksynä puhemies Paula Risikko kommentoi tätä kansalaisaloitetta, ettei vanhusasiainvaltuutettua tarvita ja vakuutti vanhusasioiden valvonnan kyllä hoituvan oikeusasiamiehen toimesta. Vaan eipä ole hoitunut.

Nyt vihreiden Pekka Haavisto antoi tiedotteen, kuinka Suomeen tarvitaan vanhusasiainvaltuutettu. Lisäksi hän oli poiminut asioita kyseisestä kansalaisaloitteesta. RKP:n Anna-Maja Henriksson liittyi samaan kuoroon.

Olisiko nyt aika laittaa puoluepolitikointi syrjään ja perustaa vanhusasiainvaltuutetun toimi, onhan meillä jo lapsiasiain-, tasa-arvo-, yhdenvertaisuus-, tietosuoja- ja hiljattain perustettu ruokavaltuutettukin? Toivottavaa on, että tulevissa hallitusneuvotteluissa asiasta vallitsisi yhteisymmärrys, ja viran perustaminen saataisiin seuraavaan hallitusohjelmaan.

Vanhustenhoidon laadun parantamiseksi tarvitaan konkreettisia toimia. Jokaiselle ikäihmiselle olisi annettava ulkoilu-, ruokailu-, hygienia- ja yhteisötakuu.

Vanhuksilla olisi oltava mahdollisuus ulkoiluun pari kertaa viikossa. Ruokailutakuu antaisi mahdollisuuden syödä rauhassa ja saada tarvittaessa apua ruokailemiseen.

Jokaiselle olisi taattava mahdollisuus pesuun ja puhtauteen hygieniatuotteista säästämättä. Lisäksi yhteisötakuu tarkoittaisi sosiaalisten suhteiden tukemista.

Vanhusasiainvaltuutettu tarvitaan varmistamaan laadukkaan hoidon toteutuminen joka puolella maata. Yhteiskunnan yksi tärkeä sivistyksen mittari on, kuinka huolehdimme sen heikoimmista jäsenistä.

Tomi Kuosmanen