Petteri Muotkan puheenvuoro kaupunginvaltuuston kokouksessa 26.9.2022

”Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut kuulijat

Kaupungin maankäytön, asumisen ja liikenteen toteuttamisohjelma seuraavalle kymmenelle vuodelle on monella tapaa merkittävä tulevaisuuden suunnitelma, johon muutamia huomioita kristillisdemokraattien valtuustoryhmän puolesta.

Asumisen osalta kiinnitämme huomiota pientalotonttien tarjonnan kehittämiseen ja myös alueellisesti monipuoliseen tarjontaan. Keskisuomalainen uutisoi lauantaina, että Jyväskylässä on pulaa isoista perheasunnoista ja omakotitaloista, kun taas yksiöiden myynti on pudonnut. KymmpiR-ohjelman seurantatietojen mukaan omakotitonttien kaavoituksessa ja tarjonnassa ei olla päästy tavoitteeseen. Jyväskylän veto- ja pitovoiman kannalta on tärkeä pitää huolta riittävästä ja houkuttelevasta tonttitarjonnasta.

Toisena nostona asumisen suunnittelun osalta on alueellisen eriarvoistumisen ennaltaehkäisy. Ryhmässämme huolta herättää Ruotsin tapahtumat, missä segregaatio on aiheuttanut ongelmia. KymppiR -ohjelman mukaan Segregaation ehkäisy edellyttää monipuolista ja ennakoivaa keinovalikoimaa. Yhtenä hyvänä esimerkkinä tästä voisi olla uuden jalkopallohallin sijoittaminen suunnitellusti Huhtasuolle. Ja toisaalta myös ohjelmassa mainittu ARA-asumisen sijoittelu.

Kolmantena pointtina Asumisen osalta, pidämme tärkeänä senieriasumiseen panostamista. Ikäihmisten määrän on ennustettu kasvavan huomattavasti tulevien vuosien aikana, minkä vuoksi on tärkeää luoda mahdollisuuksia uusille senioriasumiskohteille sekä yhteisölliselle senioriasumiselle. Tämä olikin ohjelmassa  hyvin huomioitu.

Liikenteen suunnitelmista ryhmässämme keskustelua herätti joukkoliikenne. Jyväskylän seudun joukkoliikenteen uusi linjastosuunnitelma on tarkoitus ottaa käyttöön vuosina 2023-2024. Tätä odotetaan toiveikkaasti. Linjoihin toivotaan kehitystä, esim. parempia yhteyksiä Kuokkalasta Novaan ja Keljon marketeille, sekä myös Laajavuorentien suunnalta suoraan Novaan ja Kirristä keskustaan, muutamia mainitaksine. Pääosin näitä onkin hyvin linjastosuunnitelmassa huomioitu ja toivomme näiden myös toteutuvan aikataulun mukaan.

Pidämme tärkeänä myös kevyenliikenteenväylien kehittämistä. Kävelyn ja pyöräilyn pääverkon ohjelmointi näyttää hyvältä. Näihin hankkeisiin saatavien valtionrahoitusten ja avustusten määrä on merkittävää.

Lopuksi kiitämme vielä myös luonto- ja virkistysnäkökulmien huomioimisesta ohjelmassa.”