Maanantaina julkaistu Väestöliiton perhebarometri (noin 2500 vastaajaa) oli mielenkiintoista luettavaa. Vastaajat olivat lähes yksimielisiä siitä, että perheiden tulee saada päättää itse vapaasti ja joustavasti perhevapaiden käytöstä. Myös vapaiden rytmittämiseen ja työaikoihin toivottiin lisää joustoa. Niin ikään kotihoidontuki saa kyselyssä laajaa kannatusta.

Nämä toiveet poikkeavat melkoisesti monien puolueiden esittämistä näkemyksistä. Perhevapaiden kiintiöimistä kummallekin vanhemmalle on esitetty laajasti. Kristillisdemokraatit eivät kannata sitä, että yhteiskunta päättäisi perhevapaiden jakautumisesta vanhempien kesken. Edellisen hallituksen aikana olimme myös kuuden puolueen hallituksessa ainoa, joka puolusti kotihoidontukea muiden ollessa halukkaita ajamaan sitä alas.

KD on kehittänyt oman esityksensä perhevapaiden kehittämisen pohjaksi. Malli kulkee nimellä Taaperobonus. Sen ydin on, että raha seuraa lasta. Ansiosidonnaisen päivärahakauden jälkeen perheelle maksettaisiin veroton 350 euron korvaus, jonka perhe voisi käyttää hoivapalvelujen ostoon tai kotihoitoon. Mikäli lapsi olisi kunnallisessa varhaiskasvatuksessa, tukea ei maksettaisi. Taaperobonus toisi kaivattua valinnanvapautta ja joustavuutta perheiden monimuotoisiin tarpeisiin. Niin ikään työsuhteista johtuvat erilaiset tilanteet aiheuttavat joustojen tarvetta.

Lapsia ei tehdä käskemällä eikä saada aina toiveista huolimattakaan. Perhevapaiden joustavuutta lisäämällä voimme kuitenkin osoittaa lapsi- ja perhemyönteisyyttä.

Julkaistu KSML 1.12.2018


Marika Visakorpi
kaupunginvaltuutettu (kd)
eduskuntavaaliehdokas
Jyväskylä