”Kaupungin vastauksessa todetaan, että liputuksen kohteena olevan toimijan arvot tai perustoiminta eivät saa olla ristiriidassa kaupungin arvojen kanssa. Kaupungin keskeisiin arvoihin kuuluu se, että kaikki kaupungin toiminnat on arvioitava lapsivaikutusten näkökulmasta siten, että lapset oikeudet ja hyvinvointi asetetaan etusijalle.
Pride-liputus on kuitenkin ongelmallinen sikäli, että korostaessaan sukupuolineutraalisuutta pride-ideologia vähintäänkin epäsuorasti kyseenalaistaa kolme lapsen ihmisoikeutta, jotka koskevat lapsen suhdetta alkuperäänsä eli siihen, miten lapsi on saanut olemassaolonsa.
Nämä kolme lapsen perustavaa ihmisoikeutta ovat
1) lapsen oikeus tuntea biologinen alkuperänsä, isänsä ja äitinsä
2) lapsen oikeus olla biologisten vanhempiensa kasvatettavana ja kasvaa oman biologisen sukunsa yhteydessä, ja
3) lapsen oikeus omata vanhempi molemmista sukupuolista.
Alkuperäoikeuksien loukkaaminen tuottaa vakavia identiteettiongelmia.
On selvää, että erilaisista olosuhdetekijöistä johtuen nämä lapsen oikeudet eivät aina toteudu, mutta kaupunkina meidän eettinen velvollisuutemme on edistää näiden oikeuksien toteutumista.
Yksi perustavista eettisistä periaatteista on, että kaikkein haavoittuvimpien ihmisten oikeuksien turvaaminen tulisi asettaa ensisijaiseksi.
Lapset epäilemättä kuuluvat kaikkein haavoittuvimpien ihmisten joukkoon. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistötkin ovat haavoittuva ryhmä, mutta aikuisina heidän oikeusvaateensa jäävät toiseksi suhteessa lasten tarpeisiin ja oikeuksiin. Sitä paitsi, puolustaessamme lasten oikeuksia puolustamme kaikkien kansalaisten oikeuksia, koska yhdessä vaiheessa me kaikki olemme lapsia.
Ei ole perusteltua kyseenalaistaa yhteiskuntamme kaikkein hauraimpien ja haavoittuvimpien jäsenten hyvinvointia erityisesti liputtamalla sellaista aatetta, jonka sukupuolineutraaliuden korostus samalla epäsuorasti kyseenalaistaa lapsen perustavan identiteetti- ja suhdeoikeuden, oikeuden tuntea biologinen alkuperänsä ja kasvaa biologisen isänsä ja äitinsä hoidossa.”

Kaupunginvaltuutettu Tapio Puolimatka