Joukkoliikenteen kehittämisohjelma ”Linkki tulevaisuuteen 2030″

Kaupunginvaltuusto hyväksyi joukkoliikenteen Linkki tulevaisuuteen 2030 -kehittämisohjelman.

KD:n edustajien käyttämissä puheenvuoroissa ohjelmaa pidettiin hyvänä ja kunnianhimoisena. Lippujen hinnan lisäksi olennaisena käyttöön vaikuttavana tekijänä ryhmä näki matkaan kuluvan ajan. Runkolinjat palvelevat varmasti reiteillään tätä tarkoitusta hyvin. Kristillisdemokraattien näkemyksen mukaan paha puute oli kuitenkin se, ettei vanhus- eikä vammaisneuvostoa oltu kuultu asian valmistelussa. Koska kyse on kolmen kunnan ohjelmasta, ei asian palauttaminenkaan ollut köytännössä mahdollista. 

Tomi Kuosmanen (kd) nosti esiin tehokkuuden: tyhjänä kulkevat autot eivät palvele tarkoitustaan.  Marika Visakorpi (kd) muistutti, että pysäkkien merkintöjä tulisi kohentaa ja ettei tämän ohjelman ulkopuolelle jäävää Linkki-VIP liikennettä tule unohtaa. VIP:n linjoja, aikatauluja ja siitä tiedottamista tulee kehittää.

Linkki tulevaisuuteen 2030: keskeinen kehittämistavoite

Kehittämisohjelmassa tavoitteeksi on asetettu joukkoliikenteen matkamäärien tuplaaminen nykyisestä 7,5 miljoonasta matkasta 15 miljoonaan matkaan vuoteen 2030 mennessä.

Tavoitteeseen pääseminen edellyttää kehittämistoimia monella osa-alueella: maankäytön ja joukkoliikenteen tiivistä yhteistoimintaa, liikkumispalveluiden parantamista, joukkoliikenteen tarjonnan kasvattamista, edullisia lipputuotteita, tie- ja katuosuuksien suunnittelua joukkoliikennelähtöisesti, muutoksia asukkaiden liikkumistottumuksissa ja henkilöauton käyttöön kohdistuvia muutoksia.

Tulevaisuuden liikenteen toteutusratkaisuja

Kehittämisohjelmatyössä on tarkasteltu kolmea alueen näkökulmasta potentiaalisinta liikenteen toteutusratkaisua, jotka ovat

Vaihtoehto A: Liikenteen lisääminen linja-autokalustolla (runkolinjojen toteutus, nopeat seutuliikenteen linjat ja ns. citylinkki Jyväskylän keskustan alueella)

Vaihtoehto A+B: Linja-autokalusto täydennettynä BRT- kalustolla (BRT=Bus Rapid Transit)

Vaihtoehto A+B+C: Linja-auto ja BRT täydennettynä lähijunaliikenteellä

Toteuttamisvaihtoehdot eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan ne voidaan toteuttaa vaiheittain, aloittaa linja-autokalustolla ja täydentää liikennettä myöhemmin joko BRT- tai lähijunaliikenteellä tai molemmilla.

Keinot tavoitteisiin pääsemiseksi

Joukkoliikenteen käyttöä voidaan selvityksen mukaan lisätä edullisia lippuja tarjoamalla, parantamalla joukkoliikennetarjontaa, nopeuttamalla ja sujuvoittamalla matkaketjuja, matkustamisen helppoudella sekä kaluston kehittämisellä. Lisäksi joukkoliikenteen markkinoinnilla, asukkaiden asenteisiin vaikuttamalla, lisäarvopalveluilla sekä jatkuvalla seurannalla ja kehittämisellä pystytään nostamaan joukkoliikenteen imagoa ja roolia hyvän liikkumisvaihtoehtona.

Kokonaisuudessaan Linkki tulevaisuuteen 2030 -ohjelmassa esitettyjen toimenpiteiden arvioitu lisärahoitustarve on noin 6,8 miljoonaa euroa/vuosi. Samalla ajanjaksolla matkustuksen lisääntyminen lisää myös asiakastuloja, joten lopullisten vuosittaisten nettokustannusten lisäys vuonna 2030 on arvioitu olevan noin 3,0 miljoonaa euroa/vuosi. Investointikustannuksiksi arvioidaan lisäksi noin 2,85 miljoonaa euroa. Pääosa investoinneista on sellaisia, että ne on välttämätöntä toteuttaa joka tapauksessa.

AVOin kaupunkiympäristö -politiikka-arkkitehtuuri, viherympäristöt ja osallisuus kaupunkiympäristön rakentamisessa

Kaupunginvaltuusto hyväksyi AVOin kaupunkiympäristö -politiikan teemat ja periaatteet Jyväskylän kaupunkiympäristön rakentamista ja sitä koskevia toimenpiteitä ohjaaviksi linjauksiksi. Valtuutettu Mia Puolimatka (KD) esitti Marika Visakorven (KD) ja Irina Tuokon (VIHR) kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi vammais- ja vanhusneuvoston kuulemiseksi asiassa. Äänin 46-16-4 tyhjää-1 pois valtuusto hyväksyi AVOin kaupunkiympäristö -politiikan ilman palautusta.

Tiivistelmä

AVOin kaupunkiympäristö on Jyväskylän kaupungin uusi arkkitehtuuri-, viher- ja osallisuuspolitiikka kaupunkiympäristön suunnittelussa ja rakentamisessa. Se luo paikalliset tavoitteet Jyväskylän rakennetun ympäristön ja viherympäristöjen kehittämiselle sekä ohjaa niitä koskevia suunnittelutapoja. Visiona on luoda yhdessä Jyväskylää, jonka kulmakivinä ovat kestävä ja kiinnostava rakentaminen, hyvinvoivat asukkaat ja viihtyisä ympäristö.

Keskeiset muutokset aiempaan

AVOin kaupunkiympäristö on syntynyt vuonna 2002 hyväksytyn Jyväskylän arkkitehtuuripolitiikan (APOLI) sekä vuonna 2012 hyväksytyn Jyväskylän kaupungin viherpolitiikan päivityksistä. Lisäksi taustalla on vuonna 2015 hyväksytty Jyväskylän kaupungin osallisuusohjelma, jonka sisältöjä ja linjauksia sovelletaan nyt kaupunkiympäristön suunnitteluun.

AVOin kaupunkiympäristö -politiikan sisältö

Politiikka koostuu kolmesta teemasta ja yhdeksästä ohjaavasta periaatteesta. Ne toimivat ohjenuorana viihtyisän kaupunkiympäristön suunnittelussa ja rakentamisessa niin kaupungin omassa toiminnassa kuin asukkaille, rakennusliikkeille ja maanomistajille. Teemat ja periaatteet ovat tiivistetysti seuraavat:

1. Aaltojen lailla rakennamme kaupunkiympäristöä ihmisläheiseksi, otamme huomioon maiseman ja historian arvot uudisrakentamisessa sekä teemme laadusta ymmärrettävää.

2. Viihtyisäksi koko kylän voimin pääsemme luontopohjaisin ratkaisuin, ihmisiä liikuttavilla ja hyvinvointia luovilla ympäristöillä sekä avaamalla kaupunkisuunnittelua asukkaille.

3. Oppien, tehden ja unelmoiden luomme tulevaisuutta rohkeilla kilpailuilla ja kunnianhimoisilla kokeiluilla, ideoimalla yhdessä ja kannustamalla toisiamme parempaan.

AVOin kaupunkiympäristö -politiikka sisältää myös periaatteita toteuttavia toimenpiteitä: jatkuvia toimintatapoja, lähivuosina toteuttavia toimenpiteitä sekä uusia ideoita, joiden toteuttamisesta päätetään myöhemmin. Toimenpiteitä seurataan sekä niiden sisältöjä arvioidaan ja täsmennetään vuosittain osana muuta toiminnan suunnittelua. Itse politiikan sisältöä arvioidaan ja päivitetään tarvittaessa.