Jyväskylän kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantain kokouksessaan vuoden 2017 tilinpäätöksen. KD:n ryhmäpuheenvuoron aiheesta käytti valtuutettu Marika Visakorpi. Hän kehui 2000-luvun parhaan tilinpäätöksen pitävän sisällään monia ilonaiheita, mm. työttömyyden laskun ja uusien yritysten määrän kasvun. Myös asuntorakentaminen oli ennätysvilkasta, ja väestö kasvoi ylittäen 140.000 asukkaan rajan.

Visakorpi kiitteli, että yleisesti ottaen taloudessa on pysytty hyvin, ja tehostamistoimetkin ovat talouden kannalta onnistuneet. Toimintojen tehostamisen yhteydessä on kuitenkin samalla kiinnitettävä huomiota palveluiden laatuun ja henkilöstön jaksamiseen. Onneksi sairauspoissaolojen kasvun hillintään on jo lähdetty etsimään keinoja.

Huolenaiheitakin valtuutettu Visakorpi toi esiin. Kaupungin velkaantuneisuus on edelleen korkea, joten tarkkuutta taloudenpidossa tarvitaan jatkossakin. Perusturvan menoja ajatellen vakavaa huomiota on kiinnitettävä huumausaineiden ja niihin liittyvän rikollisuuden kasvuun. Moniammatillisen ennaltaehkäisevän päihdetyön työryhmän kokoamista on syytä kiirehtiä, jotta päihdepalvelut saataisiin toimiviksi. Kaupungin tilojen sisäilmaongelmien hoitoon on edelleen suhtauduttava vakavasti, vaikka tilanne on hieman parantunut joitakin vuosia aiempaan nähden. Kaupungin omistamia tiloja on myös paljon tyhjillään, noin 40.000 m2, ja myös tähän on etsittävä ratkaisuja edelleen aktiivisesti.

KD:n valtuustoryhmä oli kokonaisuutena tyytyväinen hyvään talouden kehitykseen, ja halusi antaa siitä kiitokset luottamushenkilöille, viranhaltijoille sekä koko kaupungin henkilöstölle.