Keski-Suomen Kristillisdemokraattien syyskokouksen kannanotto 8.11.2019

Keski-Suomen Kristillisdemokraatit on vakavasti huolissaan viimeaikaisesta kehityksestä sanan- ja uskonnonvapauden tilassa. Erityisen ongelmalliseksi on muodostunut kiihottaminen kansanryhmää vastaan –rikoksen tunnusmerkistö ja sen tulkinta. Päivi Räsäseen liittyen tutkitaan mm. sitä, onko parituhatta vuotta julkisesti esillä olleen Raamatun siteeraaminen ja oman varsin perinteisen näkemyksen esittäminen siitä panettelua tai solvaamista. Mikäli tähän päädytään, ei uskonnonvapaudesta enää voida juuri puhua. Esim. synti on Raamatun peruskäsitteitä ja kristinuskon mukaan jokainen ihminen on sitä tehnyt ja tarvitsee pelastusta. Kuka määrittelee, milloin kyseistä sanaa saa käyttää vai saako lainkaan? Ylipäätään vaikuttaa siltä, että olemme kulkemassa suvaitsevaisuuden ja keskustelukulttuurin sijaan kohti monesta diktatuurista tuttua sensuuria ja yhden näkemyksen sallimista tietyistä teemoista. Keski-Suomen KD peräänkuuluttaa vakavaa keskustelua yhteiskuntamme sanan- ja uskonnonvapauden tilasta.

Laillisuusperiaatteen ja käytännön kannalta pulmalliseksi on myös osoittautunut kiihottamispykälän ilmaisu ”pitää yleisön saatavilla”, jota on esitetty tulkittavaksi niin, ettei rikos ala vanhentua niin kauan kuin materiaalia on yleisön saatavilla. Onko kirjastojen, antikvariaattien, kirjakauppojen, kustantajien, tiedotusvälineiden ja kaikkien verkossa jotakin joskus julkaisseiden sekä sivustoja ylläpitävien ryhdyttävä tutkimaan paitsi tuleva myös olemassaoleva kenties vuosikymmenten taakse ulottuva aineistonsa ja tehtävä arvio, onko joku ilmaisu pykälän tarkoittamaa panettelua tai solvausta? Tämä tarkoittaisi massiivista jälkisensuuria, joka ei varmastikaan ole ollut lainsäätäjän tarkoitus.

Keski-Suomen Kristillisdemokraattien mielestä eduskunnan on syytä arvioida kiihottaminen kansanryhmää vastaan -pykälän sisältöä uudestaan. Tunnusmerkistön tulisi olla nimensä mukainen eikä johtaa kestämättömiin tulkintoihin. On osattava tehdä ero uhkailun, vihaan lietsomisen, alempiarvoiseksi katsomisen ja tarkoituksellisen halventamisen sekä toisaalta eri mieltä olemisen kanssa. Puolustamme niin kansanedustaja Päivi Räsäsen kuin kaikkien muidenkin oikeutta käyttää sananvapauttaan ja ilmaista vakaumustaan viime mainitussa tarkoituksessa. Suomen on erityisesti nyt EU:n puheenjohtajamaana ja oikeusvaltioperiaatetta peräänkuuluttavana huolehdittava siitä, että myös oma lainsäädäntömme on linjassa perusoikeuksien ja laillisuusperiaatteen kanssa.