Julkaistu Keskisuomalaisessa 4.4.2019

YK:n pakolaissopimukseen (1951) pohjaava turvapaikkajärjestelmä on tulossa tiensä päähän.

Ensimmäinen sopimus koski vain Eurooppaa. Tarkoitus oli estää maailmansodan traagisten tapahtumien toistuminen. Jokaiselle ihmiselle haluttiin taata mahdollisuus hakea turvapaikkaa toisesta maasta, jos omassa maassa uhkasi kidutus tai kuolema. Sopimus laajeni maailmanlaajuiseksi. Suomi allekirjoitti sen 1967. Eipä ehkä silloin aavistettu, kuinka merkittäväksi sopimus osoittautui.

Pakolaissopimus on pelastanut kymmeniä miljoonia ihmisiä. Jatkossakin ihmisillä täytyy olla oikeus hakea turvaa toisesta maasta. Turvapaikkaoikeuden poisto olisi kuin poistaisi sairaalasta ensiavun.

Maailma on muuttunut paljon noin 70 vuodessa. Väkiluku on kolminkertaistunut ja liikkuminen helpottunut. Pakolaisia on enemmän kuin koskaan, noin 68 miljoonaa. Pakolaissopimus tulisi ottaa rohkeasti uudelleen käsittelyyn. Vuonna 2015 Suomeen tuli turvapaikanhakijoita yli sadasta eri maasta. Kannattaa pohtia, voisiko oikeutta hakea turvapaikkaa rajoittaa vain lähimpään turvalliseen maahan, jossa kansainvälinen yhteisö voi toimia vapaasti ja turvallisesti. Tällä ehkäistäisiin nykyinen villi kulku paikasta toiseen. YK:n alainen kiintiöpakolaisjärjestelmä voisi toimia entiseen tapaan. Iso haaste on kuitenkin monien maiden haluttomuus ratkoa yhdessä pakolaisuuden haasteita.

Kotimaassakin turvapaikanhakuun liittyviä käytäntöjä tulisi pohtia uudelleen. Tärkein reformi olisi aloittaa kotoutus heti vastaanottovaiheessa eikä vasta myönteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen. Vastaanotto- ja kotouttamispalvelut pitäisi siirtää saman ministeriön alle. Näin syntyisi kotouttamisessa parempaa laatua pienemmin kustannuksin. Aika turvapaikanhausta työelämään lyhenisi, ja se olisi kaikkien etu.

Yhteinen vastuumme on yhä huolehtia hädänalaisista. Tehdään se järkevästi ja niin että avun saavat ne, jotka sitä kipeimmin tarvitsevat.

Tomi Kuosmanen