Peruskoulun uskonnonopetuksesta ja sen uudistamisesta on käyty paljon keskustelua. Osa ihmisistä on sitä mieltä, että uskonnonopetus ei kuulu enää lainkaan kouluun, toiset kannattavat kaikille yhteistä katsomusainetta. Nykyisen mallin kannattajiakin löytyy. Tällä hetkellähän valtaosa oppilaista osallistuu evankelisluterilaiseen uskonnon opetukseen. Ev.lut. kirkkoon kuulumattomat voivat halutessaan opiskella elämänkatsomustietoa, ja muille uskonnoille oman uskonnonopetusta tarjotaan, kun oppilaita tunneille löytyy vähintään kolme. Uskonnonopetus ei tällä hetkellä ole tunnustuksellista, vaan tietopuolista opetusta, joka ei vaadi sitoutumista kyseiseen uskontoon.
Mielestäni uskonto on edelleen niin tärkeä aihe, että sitä tulee opettaa peruskoulussa. Kun maailman väestöstä noin 90% kuuluu jonkun tietyn uskontokunnan piiriin ja vain noin 10% on uskonnottomia, nämä luvut jo kertovat uskonnon merkityksestä maailmassa. Kun peruskoulussa opetetaan lapsia ymmärtämään ympäröivää maailmaa eri puolineen, miksi siellä ei käsiteltäisi uskontoa? Uskonto liittyy elämän suuriin kysymyksiin, arvoihin ja etiikkaan. Näiden asioiden pohtiminen tukee lasten kasvua ihmisinä ja auttaa myös elämän merkitystä mietiskeleviä nuoria pohdinnoissaan.
Minkälaista sitten uskonnonopetuksen kuuluisi olla? Mielestäni oman uskonnon opettaminen on perusteltua, kun perheessä on uskonnollinen vakaumus tai kuulutaan tiettyyn uskonnolliseen yhdyskuntaan. Elämänkatsomustieto sopii vaihtoehtona uskonnottomille perheille. Tämä ei ole päättämistä lapsen puolesta, mihin tämän tulee uskoa! On sanottu, että uskonnon voi nähdä ikään kuin kielenä. Kun ensin oppii ymmärtämään omaa uskontoaan (kuin äidinkieltä), voi sitä kautta oppia ymmärtämään myös muita uskontoja. Ja lopulta lapsi pääsee kyllä itse valitsemaan, mihin tahtoo uskoa!
Oman uskonnon opetuksen saaminen on lapsen perusoikeus! Mutta omasta katsomuksesta riippumatta, jokaisen uskonnon ja myös elämänkatsomustiedon opetukseen pitää kuulua jossain vaiheessa tutustuminen muihin uskontoihin ja katsomuksiin! Ja ajattelen, että tietopohjaisen tutustumisen lisäksi tähän sopii hyvin myös vierailut, joissa joku tai jotkut tuon katsomuksen edustajat kertovat itse, mikä tässä vakaumuksessa on heille tärkeää. Näissä kohtaamisissa oppilailla on hieno mahdollisuus opetella kunnioittavan dialogin käymistä eri maailmankatsomusten ja niiden edustajien kanssa.
Opetusministeri Jussi Saramo on sanonut, ettei oppilaiden jakaminen eri opetusryhmiin uskonnon perusteella kuulu enää tälle vuosituhannelle. Hän ilmeisesti kokee tämän jaon jonkinlaisena ”lokerointina” ja leimaavan oppilaita. Mutta mielestäni perheen maailmankatsomuksen huomioiminen ja kunnioittaminen uskonnonopetusta järjestäessä on ennemminkin juuri oikeanlaista ”katsomussensitiivisyyttä”. Uskonnollista vakaumusta ei tule nähdä lähtökohtaisesti negatiivisena asiana! Lapset oppivat, että saa olla kristitty, muslimi tai uskonnoton ja silti voimme kunnioittaa toisiamme! Tämä on mielestäni suurempaa suvaitsevaisuutta kuin se, ettei uskonnosta puhuta lainkaan erilaisuuden huomioimisen nimissä.
Suomen uskonnollinen kenttä on toki muuttunut ajan saatossa, mutta edelleen noin 70% suomalaisista kuuluu johonkin kristilliseen kirkkokuntaan. Siksi mielestäni kristinuskolla on vieläkin erityinen merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa. Tämän tähden on perusteltua, että jokainen Suomessa opiskeleva lapsi saa tietoa kristinuskon ”kertomuksesta” ja kristillisistä perinteistä maassamme, osana uskonnonopetusta ja kulttuurikasvatusta!
Heini Jimmy koulunkäynninohjaaja kuntavaaliehdokas, KD, Jyväskylä
kirjoitus on julkaistu aiemmin
10.3.2021 Keskisuomalaisessa
Näin korona-aikaan monella meistä on ollut aikaa käydä jokainen omassa kodissa lävitse kaappeja ja laatikoita, jotka ovat kiireisen arjen keskellä jääneet unholaan.
Näin olen myös itsekin tehnyt ja löytänyt monenlaisia arvokkaita ja vähemmän arvokkaita lippusia ja lappusia sekä kortteja ja kuitteja. Joskus vuosia sitten saamani kortti löytyi yhden laatikon perukoilta ja innoitti minut kirjoittamaan tämä tekstin.
Kortissa luki presidentti Kyösti Kallion rukous Suomen puolesta talvisodan aikana. Näinä vaikeina korona aikoina olen usein miettinyt aivan samoja asioita kuin silloin joskus presidenttimme Kyösti Kallio.
Kallion rukous vuodelta 1940 on käypä mielestäni myös tähän päivään ja tähän vaikeaan aikaan.
”Herra Jeesus Kristus, ilman sinua olemme voimattomia hävittäviä voimia vastaan, jotka tulvivat kansamme yli ja myrkyttävät sen”, Kallio rukoilee ja pyytää:
”Täytä meidät niin Sinun rakkaudellasi, että tulemme kuuliaisiksi Sinun käskyillesi. Rakkautesi olkoon meissä se voima, joka voittaa pimeyden vallat kansassamme.”
KALLION RUKOUS kannattaa kaivaa esille, jotta me jokainen muistaisimme myöskin kiittää tästä kotimaastamme, kuinka hienosti hallituksemme on osannut junailla näitä asioita, että osaisimme kiittää siitä hyvästä mitä meillä on.
Pääasiassa olemme saaneet täällä Suomenmaassa olla turvallisin mielin tämän koronan keskellä, terveydenhuoltomme on pelannut aivan upeasti, rokotuksia olemme saaneet niin paljon kuin se on ollut mahdollista, eikä tämänhetkinen rokotustahti ole kiinni kuntien terveydenhuollosta, vaan rokotteiden saatavuudesta.
Meidän täytyy jokaisen nyt puhaltaa yhteen hiileen, jotta saamme myös kuntavaalit kunnialla lävitse, ja saisimme jatkaa tätä elämäämme täällä rakkaassa kotimaassa turvallisin mielin.
Minulla on tapana toivottaa kaikille aina Enkeleitä, niin myös tällä kertaa. Valoisaa kevättä!
”Jokaiselle ihmiselle tulee antaa mahdollisuus elää elämäänsä, koska tuo elämä ei ole kenenkään toisen elämää.” Näin kommentoi eräs oppivelvollisuutensa vasta päättänyt nuori korostaen jokaisen perusoikeutta elämään ominaisuuksiin, taustaan, sairauteen tai vammaisuuteen katsomatta. Samalla kyseinen nuori osui maamme sisäistä turvallisuutta uhkaavaan aikapommiin: syrjäytymiseen. Esimerkiksi Helsingin Koskelan traagisiin tapahtumiin johtanut 16 -vuotiaan kiusaamishelvetti päättyi tavalla, joka haastoi peruskoulun tukirakenteet pelkäämättömään itsearviointiin. Löytyikö tukiviidakon mustista laatikoista jotakin, johon olisi tullut reagoida vielä nopeammin? Jos löytyi, niin miksi kukaan ei jaksanut, ehtinyt tai huomannut reagoida? Olisiko aikaa ollut voitettavissa vielä muutama kuukausi, jolloin nuoret olisivat siirtyneet tahoilleen opiskelemaan ja uusi ympäristö voinut puhkaista pahuudeksi paisuneen kuplan?
Opetushallituksen raportti (2019:14) tulevaisuuden osaamisrakenteesta 2035 ennustaa opiskelijoiden tarvitsevan erilaisten tietoteknisten taitojen lisäksi itseohjautuvuuden, ongelmanratkaisukyvyn, luovuuden, kokonaisuuksien hallinnan ja oppimiskyvyn lisäksi sosiaalisen vuorovaikutuksen taitoja. Samalla opettajilta edellytetään kasvavissa määrin perusdigitaitoja, työelämäosaamista, innostamis- ja motivointikykyä sekä dialogia ja ymmärrystä rakentavia eettisen ajattelun taitoja. Pohja näiden taitojen syntymiseksi luodaan lapsuuden kiintymyssuhteissa ja peruskoulussa, jossa työskentelevä henkilökunta on sitoutunut oppilaan parhaan edistämiseen myös silloin, kun oppilas on kuormittunut erilaisten päällekkäistyneiden oppimisvaikeuksien takia.
Jyväskylän kaupungin päätös esiopetuksen laajentamiseksi 5 -vuotiaisiin on hyvä asia ja se tukee oppimista syrjäytymistä ehkäisten: tuen tarpeet voidaan tunnistaa ja paikata riittävän ajoissa, jolloin peruskoulun tarjoama kokonaisvaltainen oppimisen tuki voi kohdistua tehokkaammin ja tarvittaessa koko perheeseen. Oppilashuolto voi tällöin toimia oikearytmisesti oppilaan hyvinvointia vahvistaen. Myös tehostetun ja erityisen tuen pienryhmien tarve on kasvanut peruskoulussa. Joustavan perusopetuksen (JOPO) luokissa toiminnallisesti oppivat nuoret löytävät työelämäjaksojen aikana arkielämän taitoja ja itsetuntoa vahvistavia kokemuksia. Vammaisten lasten opetuksessa on huomioitava laadukkaat ja itsenäistä elämää tukevat innovatiiviset oppimisympäristöt (esimerkiksi ETY -luokka), jotka valmentavat ammatillisia opintoja varten.
Jyväskylän kaupungin tulee jatkossakin varmistaa koulutuksellisen hyvän jakautuminen tasa-arvoisesti erilaisten oppijoiden kesken. Näin erilaisten perheiden ylisukupolviset tai oppilaan henkilökohtaiset oppimisen haasteet eivät pääse etäännyttämään heitä tosiasiallisesta potentiaalistaan. Peruskoulun päättyessä jokaisen oppilaan siivet olisivat vahvistuneet niin paljon, ettei kukaan heistä jäisi laatikon pohjalle.
Päihteidenkäytön haittoja kokevien perheiden tukeminen on ollut maassamme huomattavan vähäistä ongelman laajuuteen nähden.
Päihderiippuvuudessa kuten myös muissa riippuvuuksissa on usein kyse ylisukupolvisesta jatkumosta, joka voidaan katkaista parhaiten, jos vaikutetaan koko perhesysteemiin.
Lapsen päihteidenkäyttö paljastuu ja ongelman suuruus selviää vanhemmalle yleensä vasta, kun käyttö on jatkunut pidemmän aikaa. Vanhemmat voivat jäädä yksin ilman tukea erityisesti silloin, kun lapsi ei ole hoidon piirissä.
Lapsen päihteidenkäytön tuottama hätä aiheuttaa kuitenkin vanhemmille ahdistuneisuutta, masennusta ja elämänhalun kadottamista ja työssä jaksaminenkin saattaa vaarantua.
LAPSEN päihteidenkäyttöä voi olla vaikea ottaa puheeksi terveydenhuollossakin.
Lapsen päihteidenkäyttö imaisee vanhemman mukaansa vieden suuren osan heidän voimavaroistaan. Elämä saattaa pyöriä päihteiden käyttäjän ja hänen riippuvuutensa ympärillä, jolloin läheiselle voi kehittyä epäterve suhde päihderiippuvaista kohtaan.
Vanhempi käy usein samankaltaisen toipumisprosessin kuin päihteitä käyttäväkin. Huumeenkäytöstä riippuvaisen lapsen vanhempi joutuu kysymään itseltään, miten paljon voin auttaa uupumatta itse ja vajoamatta itse samaan liejuun ja tuskaan.
Vanhempi joutuu kysymään myös, miten hän voi olla lapsensa tukena toimimatta hänen päihteidenkäyttönsä mahdollistajana.
VERTAISTUKIRYHMIÄ vanhemmille on ollut tarjolla vähän. Jyväskylän seurakunta järjestää vanhemmille vanhempien vertaistukiryhmiä (nimeltään Vanhemmuudenkaari) sekä Sepän Kipinässä on viikoittain perheklubi-ryhmiä, joihin vanhemmat ovat tervetulleita. Korona-rajoitukset huomioiden.
Vanhempi auttaa lastaan parhaiten auttamalla itseään. Jos vanhempi uupuu liikaa hänen on vaikea pitää huolta lapsesta tai perheen muista jäsenistä.
Omasta jaksamisesta huolehtiminen ei ole itsekyyttä, vaan välttämättömyys. Tähän päästäkseen moni vanhempi tarvitsee ammattilaisen ja vertaisten tukea.
Kirjoittaja on kasvatustieteen tohtori ja kuntavaaliehdokas (kd.) Jyväskylässä.
Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen vaatii lausunnossaan valtioneuvostolle 21.1.2021 vahvistamaan lasten sukupuolta koskevaa itsemääräämisoikeutta eli ”lasten oikeutta omaan koettuun sukupuoleen (..) niin lainsäädännöllä kuin muillakin keinoin”. Pekkarisen mukaan ”lapsilla tulee olla tosiasiallisia ja tehokkaita keinoja saattaa kokemansa tasa-arvon ja syrjinnän loukkaukset käsiteltäväksi toimivaltaisessa viranomaisessa”.
Pekkarinen ei näe lasten sukupuoliahdistusta ensisijaisesti kehityspsykologisena tai psykiatrisena ongelmana vaan ihmisoikeus-, tasa-arvo- ja syrjintäkysymyksenä.
Tällöin vanhemmat voidaan nähdä uhkana lasten oikeuksien toteutumiselle, sen sijaan että heitä arvostettaisiin omien lastensa ensisijaisina kasvattajina.
Jos vanhemmat yrittävät suojella lapsiaan joukkoliikkeeksi paisuneelta nuorten sukupuolihämmennykseltä, heidät pitäisi tämän ajattelun mukaan altistaa tehokkaiden viranomaistoimenpiteiden kohteeksi.
JOS PEKKARINEN tarkastelisi suomalaistyttöjen lisääntynyttä sukupuoliahdistusta psykiatrian tai vaikkapa sosiaalipsykologian näkökulmista, hän ehkä vaatisi hallitusta teettämään selvityksen nuorten sukupuoliahdistuksen lisääntymisestä, kuten Ruotsissa ja Englannissa on tehty.
Hän kuitenkin sivuuttaa tämän näkökulman. Hän ei näe ongelmaa siinä, että muun muassa autistiset, masentuneet ja kiusatut tytöt alkavat yhtäkkiä haaveilla rintojen poistosta ja hormonihoidoista.
SOSIAALI- JA terveysministeriön alaisen Palveluvalikoimaneuvoston (Palkon) näkökulma on erilainen. Sen tuoreiden hoitosuositusten mukaan sukupuoliristiriidasta kärsivien ”ensivaiheen hoito on kaikissa ikävaiheissa psykososiaalinen tuki”.
Palkon mukaan sukupuoliahdistuneiden nuorten ensisijainen hoitopaikka ei ole transpoliklinikka vaan oman kunnan perusterveydenhuolto tai erikoissairaanhoito:
”Sukupuoliristiriidasta kärsivillä on keskimääräistä enemmän psykiatrista sairastavuutta kuten masennusta ja sosiaalista ahdistuneisuutta ja näiden hoito tulee olla järjestettynä ennen sukupuoli-identiteetin selvittämistä ja tarvittaessa sen aikana.”
Palkon suositukset perustuvat laajaan tutkimusaineistoon. Palko ei suosittele, että alaikäisten tulisi saada vaihtaa juridinen sukupuolensa, tarvittaessa vaikka oikeusprosessin avulla.
Kirjoittaja on jyväskyläläinen professori ja kuntavaaliehdokas (kd.).
Jyväskylä on vetovoimainen kaupunki elää, opiskella ja työskennellä. Mielikuva matkailukohteena on valju ja vaikeasti nimettävissä. Mistä Jyväskylä tunnetaan? Brändiä nyitään milloin mihinkin suuntaan: Suomen liikuntapääkaupunki, Suomen Ateena, Aallon kaupunki ja Keski-Suomen veturi. Kaupungin matkailubrändi on kuin marionetti, joka ei tiedä, millä koreografialla tanssia ja miten matkailijat hurmata.
Brändimielikuvaa laimentaa myös kaupungin näivettyvä ydin: miten saada keskusta-alueen sydän sykkimään? Jos missä, juuri kaupungin keskustassa suunnitelmallinen brändäys tulee näkyä ja fasiliteetit toimia. Matkailija saapuu yleensä kohdepaikkakunnan keskustaan. Siellä majoitutaan, vietetään aikaa, shoppaillaan ja retkeillään lähikohteisiin.
KESKI-SUOMI ON maailman saunamaakunta ja Jyväskylä sen keskus. Saunakulttuuriin kytkeytyy luontevasti liikuntapääkaupungin aktiviteetit ja vastuullinen matkailu. Tehdään Jyväskylän keskustasta saunakulttuurin ja hyvinvoinnin näyteikkuna sekä toimintapaikka. Luontoretkelle, hiihtämään, pyöräilemään, kiipeilemään, vesille – kaikki on aivan lähellä.
Keskustasta järjestetään vaivattomat siirtymät aktiviteetteihin vastuullisesti lihasvoimaa käyttäen. Aktiivilomailija siirtyy huhkimisen jälkeen saunaan, syömään ja vaikka kehonhuoltoon tai kulttuuririentoihin, Aallon askelissa. Tyhjiä liiketiloja ja rakennuksia keskustassa riittää saunakulttuuriin ja hyvinvointimatkailuun. MATKAILIJANA tiedämme kokemuksesta, kun elämyspaketit on tuotteistettu valmiiksi ja ostaminen on tehty helpoksi, ostopäätös syntyy nopeasti.
Tarvitaan eri toimijoiden kesken yhteistyötä, tuotteistamista, markkinointia, myyntiä ja toimivat online-myyntikanavat. Meneillään on jo Keitele–Päijänne-alueen matkailun kehittämisprojekti. Keski-Suomen matkailustrategia 2021–2025 on valmistunut. On tahtotilaa ja visiota tehdä maakunnastamme vastuullinen ja kansainvälisesti menestyvä Järvi-Suomen luonto-, elämys- ja kulttuurimatkailualue. Otetaan näistä päänavauksista mallia myös muuhun matkailutoiminnan kehittämiseen Jyväskylässä.
Mervi Turunen
Kirjoittaja on jyväskyläläinen kuntavaaliehdokas (kd.).
(Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran sanomalehti Keskisuomalaisessa 30.1.2021.)
Ksml uutisoi 22.1.21 osan puolueiden näkemyksistä kotihoidontukeen liittyen. Kristillisdemokraateille kotihoidontuki ja sen kuntalisä ovat olleet kautta aikojen tärkeinä pidettyjä asioita, joita on puolustettu niin hallituksessa kuin kunnissa lukuisia kertoja.
Kristillisdemokraattien näkemyksen mukaan lasten hoidossa on tarjottava aidosti erilaisia vaihtoehtoja joustavasti lapsen ja perheen tarpeista käsin. Vanhemmilla tulee olla aito mahdollisuus valita sopivin hoitoratkaisu perheelleen oli se sitten kotihoito, perhepäivähoito tai päiväkodissa tapahtuva varhaiskasvatus kerhotoimintaakaan unohtamatta. Kotihoidontuki tuo paitsi valinnanvapautta, myös helpottaa painetta päiväkotipaikkojen riittävyydessä. Töitä on tehtävä myös Jyväskylässä sen suhteen, että päiväkotien ryhmäkoot saataisiin pidettyä riittävän pieninä ja siten turvattua laadukas varhaiskasvatus.
Järjestelmää voitaisiin kehittää edelleen KD:n esitämällä Taaperobonus -mallilla. Siinä maksettaisiin ansiosidonnaisten äitiys- ja vanhempainpäivärahakausien päätyttyä hoitorahaa, jonka perhe voisi käyttää joko kotihoitoon tai varhaiskasvatuspalveluiden ostoon. Malli olisi yhteiskunnan kannalta kustannusneutraali. Yhdenvertaisten kouluvalmiuksien turvaamiseksi näemme tärkeänä kaikille lapsille tarjolla olevan laadukkaan esiopetuksen ja kannatamme sen laajentamista myös 5-vuotiaille.
Kaiken kaikkiaan tärkeintä on, että voimme olla tarjoamassa lapsille hyviä eväitä elämään ja tarvittaessa tukea perheille tärkeässä kasvatustehtävässä.
(Kirjoitus on julkaistu ensin sanomalehti keskisuomalaisessa)
Jyväskylän kaupunki on paininut jo vuosia taloudellisten haasteiden kanssa. Toki kaupungin taloutta on tervehdytetty ja ajoittaista ylijäämääkin on tainnut olla. Silti jakovaraa ei ole, koska Covid-19 kriisi on tuonut menoja lisää. Kaupunki saa ilmeisesti tukea kriisin vuoksi, mutta sen aiheuttaman budjetin kaunistumisen varaan emme voi laskea. Kaupunki ottaa lisää velkaa, mikä tarkoittaa tulevien sukupolvien pussista syömistä.
Velkarahalla ei pitäisi rahoittaa käyttömenoja. Lainarahan käyttö on hyväksyttävää, kun tehdään investointeja, jotka tuovat tuloja myöhemmin. Koulujen ja muiden välttämättömien kunnan kiinteistöjen korjaamiset ovat tällaisia kohteita. Ne tuovat säästöjä myöhemmin paremman terveyden kautta koko kaupungille. Home- ja sisäilmaongelmat on tärkeää ottaa vakavasti. Siksi homekorjaukset ovat suotavia investointeja yhdessä muiden elinkeinoelämän edellytyksiä parantavien investointien kanssa. Jyväskylän kaupungin tulee tarjota teollisuushalleja ja kiinteistöjä sekä tontteja yrityksille, jotka ovat tuotantoteollisuutta. Näin saamme tänne työpaikkoja myös ko. alalle. Kaupungin kannattaa olla kehittämässä yhdessä Valmetin kanssa metalliteollisuutta tarjoten mahdollisille alihankkijoille tontteja toimintaa varten. Verohuojennukset tai muut vastaantulemiset eivät ole huonoja kannustimia yrityksille, jotka aikovat kaupunkiimme investoida.
Kaupungin talous pitää saada kestävälle pohjalle, jolloin käyttömenoja ei tarvitse rahoittaa velkarahalla. Tähän on kaksi ratkaisua. Säästäminen ja verojen korottaminen. Veroja voidaan maltilla korottaa, mutta säästämisen tulee olla osana ratkaisua. Talouden kestäväkehitys vaatii siis leikkaamista ja se tulisi tehdä siellä, missä ihmiset ovat terveimpiä. Varmasti kaupungin budjetista pystymään puristamaan joitakin miljoonia pois hyvällä harkinnalla. Se vähentää veronkorotuspaineita sekä pienentää lisävelkaa. Lopuksi kehoitus Psalmien kirjasta. Psami 37:5:”Anna tiesi Herran haltuun ja luota häneen, niin hän sen tekee.” -Raamattukansalle käännöksen mukaan.
Koulukiusaamista ja väkivaltaa, huolta kouluikäisten mielenterveydestä ja koronavirusepidemian aiheuttamien poikkeusolojen vaikutuksista. Lasten ja nuorten hyvinvoinnista huolehtimisen merkitys korostuu ajassamme. Kuinka varmistetaan mahdollisimman tasapainoinen kasvu ja kehitys jokaiselle? Lapsi tarvitsee turvallisen ja kannustavan kasvuympäristön, jossa on mahdollisuus yrittää, erehtyä, onnistua ja löytää omat vahvuutensa. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi koti tai koulu, jossa on hyvä ”työrauha”. Tällöin lapsella on tilaa olla lapsi, eikä hänen tarvitse pelätä epäonnistumista tai kantaa vastuuta asioista, jotka kuuluvat aikuisille. Turvallisessa kodissa, koulussa sekä harrastusympäristössä on selkeät säännöt ja johtajuus aikuisella. Aidosti välittävä kasvattaja ohjaa lasta oppimaan monipuolisesti elämässä tarvittavia taitoja. Kun aikuinen tarjoaa lapselle sopivan kokoisia haasteita, lapsi voi kokea onnistuvansa ja oppii luottamaan kykyihinsä. On tärkeää kannustaa lasta sinnikkyyteen, vaatiihan uuden oppiminen aina hieman pinnistelyä. Jos aikuisen aito läsnäolo puuttuu lapsen elämästä, luo se turvattomuutta, eivätkä itsetunto ja minäkuva pääse kehittymään oikeaan suuntaan. Turvallinen ja välittävä aikuinen kulkee rinnalla ja on saatavilla. Usein lapsi tarvitsee hieman ohjausta ja kannustusta, jotta voi onnistua. Tämä aikuisesta usein mitättömältä tuntuva apu voi olla välttämätön edellytys askareissa eteenpäin pääsemiseksi. Koulussa ja päiväkodissa sopivat ryhmäkoot mahdollistavat näitä kohtaamisia lapsen ja aikuisen välillä, mikä on huomioitava myös yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Toisinaan aikuista tarvitaan selvittämään lasten välisiä erimielisyyksiä, jotta oikeudenmukaisuus voi toteutua, eikä turvallisuudentunne pääse järkkymään. Pelon ilmapiirissä on mahdotonta kasvaa parhaaksi versioksi omasta itsestä. LAPSI TARVITSEE rehellistä palautetta, jotta minäkuva voi kehittyä oikeaan suuntaan. Kehut tuntuvat parhaalta silloin, kun ne on oikeasti ansaittu. Jos lapsi on toiminut väärin ja rikkoo sääntöjä ohjauksesta huolimatta, puuttuu turvallinen ja hyvän itsetunnon omaava kasvattaja asiaan napakasti, sekä huolehtii tarvittavat selvittelyt ja seuraamukset. Lapsi arvostaa johdonmukaista ja reilua aikuista, joka osaa pitää kiinni pelisäännöistä. Meidän aikuisten tulee myös muistaa, että jokainen lapsi on kehumisen arvoinen omana itsenään ilman alituista suorittamista. Kun aikuinen pyrkii omalla toiminnallaan tukemaan lapsen itsetunnon kehittymistä, kasvaa ihmisiä, jotka uskovat itseensä ja omiin kykyihinsä. Tällaisten ihmisten ei tarvitse kiusata tai vähätellä, vaan he osaavat iloita myös toisten onnistumisista. Itsetuntoa voi vahvistaa myös aikuisena, kun ympäröi itsensä ihmisillä, jotka toivovat sinulle hyvää. Lapsi ei voi valita omaa kasvuympäristöään, joten turvallisten aikuisten läsnäolo on hänen elämässään erittäin tärkeää. Oletko sinä yksi heistä?
Pasi Pitkänen
luokanopettaja ja valmentaja Kaavilta.
Petteri Muotka
jyväskyläläinen rehtori ja kaupunginvaltuutettu (kd.)
Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Keskisuomalaisessa 28.10.2020
(Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran sanomalehti Keskisuomalaisessa 2.10.2020)
Yhteiskuntaamme rakentaneiden ikäihmisten määrä tulee kasvamaan Jyväskylässä merkittävästi tulevina vuosina. Kun yli 75-vuotiaita on tällä hetkellä noin 11.000, arvioidaan heidän määränsä kasvavan vuoteen 2025 mennessä noin 3.500 hengellä ja vuoteen 2040 mennessä lähes kaksinkertaistuvan. Seniorikansalaisten pitkä elämänkokemus sekä heidän panoksensa niin jälkikasvun hoitoapuna kuin vapaaehtoistyössä on ollut ja tulee olemaan korvaamaton. Toimintakyky säilyy useilla hyvänä yhä pidempään ja mahdollistaa monenlaisen osallistumisen. Toimintakyvyn ylläpito ja sen tukeminen onkin monella tapaa tärkeä asia.
Samanaikaisesti on selvää, että myös palvelutarve tulee kasvamaan ja siitä on huolehdittava. Tehtävää sen äärellä riittää niin nykyiselle kuin tulevalle valtuustolle. Sosiaali- ja terveyslautakunta esitti talousarvioehdotuksessaan yksimielisesti 4,5 miljoonan euron lisäystä ikääntyneiden palveluasumiseen, jotta pelkästään kasvavaan palvelutarpeeseen voitaisiin vastata. Kaupungin erittäin haastavassa taloudellisessa tilanteessa on syytä rehellisesti todeta, että mikäli valtuusto esityksen hyväksyy, saattaa se yhdessä muiden kriittisten kohteiden kanssa merkitä verojen korottamista. Tämän tarpeen ohittaminen olisi kuitenkin vastuutonta.
Toisaalta emme voi ajatella, että asiat hoituisivat vain veroratkaisuilla eikä niihin tule turvautua kevyin perustein. Aivan oleellista on, että tulopohjan muun vahvistamisen lisäksi puretaan tarpeettomia raja-aitoja ja mietitään, onko olemassaoleva tapa toimia paras mahdollinen. Erityisesti ikääntyneiden asumisen suhteen on jo tehty ja meneillään tärkeää kehittämistyötä kotihoidon ja palveluasumisen välille. Jason yhteisöllisistä Ilona-senioritaloista on saatu erinomaisia kokemuksia ja ne ovat hyvä esimerkki kevyemmin tuetusta asumisesta. Myös sukupolvirajat ylittäviä ratkaisuja kannattaa tutkia. Voisivatko esim. opiskelijat olla auttamassa ikäihmisiä ja saada molemminpuolisen hyvän mielen lisäksi kenties jotain kompensaatiota vuokrassa? Hyvinvointikeskuksista onkin jo kaavailtu tulevan eri sukupolvien kohtaamispaikkoja.
Kotihoidon haasteena on koettu tiivis työtahti ja pikaiset piipahdukset. Etähoiva voi sopia joihinkin tilanteisiin avuksi, mutta tärkeintä olisi edelleen kehittää sitä, että matkat ja kirjaukset eivät veisi paljon aikaa itse asiakastyöstä.
On ollut ilo havaita, että korona-aika on myös herättänyt halua auttaa ikääntyneitä naapureita. Toivon mukaan siitä voi tulla pysyvämpikin ilmiö. Esim. ulkoilu- tai kuljetusapua tai ihan juttuseuraa voi monikin tarjota tuntemilleen ikäihmisille. Huolenpito apua tarvitsevista ikääntyneistä asukkaista toimii parhaiten silloin, kun mukana ovat niin omaiset, kaupungin palvelut, kuin luotettavat lähimmäiset.
Marika Visakorpi kaupunginvaltuutettu (kd) sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen Jyväskylä
Tapahtui kesäkuun alussa. Tuttavani pyöräili Saarijärventietä Palokan kauppakeskuksilta keskustaan päin. Vastaan tuli ”hirmupyöräilijäjoukko”, joka ei antanut vastaantulijalle muuta vaihtoehtoa kuin koukata pientareelle. Jostain syystä pyörä veti linkkuun, josta seurasi pyöräilijälle kohtalokas ilmalento.
Joukkio jatkoi matkaansa tilannetta huomaamatta tai tapahtuneesta välittämättä. Onnettomuuden seurauksena tuttavani käsivarsi murskaantui pahoin, myös kylkeen ja jalkaan tuli ruhjevammoja.
Käden vammat olivat niin vaikeat, että tarvittavaa leikkausta pohdittiin ja suunniteltiin huolella useita spesialisteja konsultoiden. Onni onnettomuudessa, loukkaantunut käsi on ei-dominoiva ja kesän kipsiviikkojen jälkeen kädestä näyttäisi tulevan riittävän toimintakykyinen.
Samaisella kevyenliikenteenväylällä Mankolan alakoulua käyvä tyttäreni on saanut kuulla yläkoululaisilta ”väisty, pois tieltä” -huutelua. Hirvittää päästää matkaan varsinkin pyörällä ja kävelymatkallekin saattelen ohjeita kerraten, vaikka kyseessä on jo neljäsluokkalainen.
SAMAA HUOLESTUNUTTA viestiä olen kuullut muiltakin alakoulua käyvien vanhemmilta, niin yläkoululaisten pyöräilijöiden kuin mopoilla ja skoottereilla kurvailevien nuorten liikennekäyttäytymisestä.
Myös kaikenikäisillä jalankulkijoilla on toisinaan taipumusta kävellä rinnakkain, isoinakin joukkioina ja tällöin on pyöräilijän asemassa vaikea tehdä turvallisia ohituksia.
Pirikello on kätevä merkinantokapine kohtaamistilanteisiin ja alikulkukäytävissä soitettavaksi, sitä soisi rohkeammin käytettävän.
Kellonsoitto ei tarkoita vihoittelua, vaan antaa lisää joustavuutta ja ennakointimahdollisuutta liikenteeseen: talutushihnan kiskaisu, reunaan ryhmittyminen, turvallinen väistäminen. Pyöräilijän on syytä väistää jalankulkija riittävän kaukaa, ettei ihan hihakosketuksella ohi.
SIIRRETÄÄNPÄ näkökulma vielä ratin taakse. Erityisesti korkeilla nopeuksilla suhaavat maantiepyöräilijät tai muut vauhtipyöräilijät pudottelevat toisinaan varomattomasti suojatielle.
Kun tarkkaat ratin takana risteyksessä liikennettä kääntyäksesi, katsot moneen kertaan niin autot kuin kevyenliikenteenväylän tilanteen. Kun reitti näyttää vapaalta ja olet painamassa kaasua, eikö sieltä silti joku vauhtisankari kiidä pyörällään suojatielle ”koska hänellä on oikeus”.
Ennakoivaa silmäpeliä pyöräilijän ja autoilijan välillä vaaditaan: hidasta suojatielle ja varmista, että sinut nähdään.
Päävastuu lasten ja nuorten liikennekasvatuksesta on vanhemmilla: kerrataanpa jälkikasvun kanssa liikennekäyttäytymistä varsinkin näin koulunalun kynnyksellä. Liikennevalistusta voisi kouluissakin olla jo heti kesälomabaanoilta palattua.
Ehdotuksena kouluille liikenneturvallisuutta ja virustilannetta ajatellen koulupäivän porrastetut aloitukset ja päättämiset, näin ruuhkia ei pääse syntymään.
Meidän aikuistenkin on hyvä tarkistaa asenteitamme ja käyttäytymistämme, jotta osaltamme edistämme sujuvaa ja turvallista liikennekulttuuria. Välitä, muista – ennakoi, kuten Liikenneturva meitä muistuttaa.
Mervi TurunenPalokka, Jyväskylä (Kirjoittaja on kunnallisvaaliehdokkaana Jyväskylässä)
kirjoitus on julkaistu aiemmin 12.8.2020 Keskisuomalaisessa
